Oscar de la Renta tiesi tarkkaan, mitä nainen haluaa

Ikoninen muotisuunnittelija Oscar de la Renta on esikuva lukemattomille muotialalla työskenteleville. Hänen lahjakkuutensa ja omistautuneisuutensa ovat tehneet hänestä kuolemattoman muotimaailman tähden. De la Renta kuoli 82-vuotiaana vuonna 2014, mutta hänen perintönsä on todella jäänyt elämään. Dominikaanisessa tasavallassa syntynyt de la Renta aloitti uransa suunnittelijana Balenciagalla 1950-luvun lopulla. Ennen oman merkkinsä lanseeraamista hän ehti työskennellä myös Lanvinilla ja Elizabeth Ardenilla. De la Renta on ollut Jackie Kennedyn ajasta asti kaikkien Yhdysvaltain presidenttien vaimojen luottosuunnittelija ja hänen puoleensa ovat kääntyneet myös lukemattomat filmitähdet ja kuninkaalliset muotisuunnittelijaa kaivatessaan. Suunnittelijaherra kertoo itse jo yli 50 vuotta kestäneen menestyksensä salaisuudeksi hänen loppumattoman rakkautensa naisiin sekä halunsa saada heidät tuntemaan olonsa itsevarmoiksi ja kauniiksi. Pitkän uransa aikana de la Renta ei koskaan kyllästynyt muotiin, päinvastoin, hän kertoi että töihin meneminen joka päivä on kuin menisi karkkikauppaan.

De la Renta oli elämässään kaksi kertaa naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli Francouse de Langlade, joka oli Ranskan Voguen päätoimittaja. De la Renta toteaa oppineensa ensimmäiseltä vaimoltaan paljon muodista ja hyvästä mausta. De Langlade menehtyi vuonna 1983. De la Rentan toinen vaimo Annette de la Renta kuuluu Manhattanin eliitin korkeimpaan kastiin. Avioliitoistaan Oscar de la Rentalla oli viisi lapsipuolta

Muoti alkaa omissa nahoissaan viihtymisestä

De la Renta muistuttaa muodin alkavan siitä, että näyttää hyvältä ilman vaatteita ja on tyytyväinen omaan olemukseensa. Hänen mukaansa kyse on itsekurista ja siitä, miten elää elämäänsä. Muotisuunnittelija toteaa, että hyvin pukeutumisessa on kyse tavasta. Jos siitä lipsuu, tavan unohtaa. Hän on pitänyt kiinni periaatteestaan myös perheensä kohdalla. Koko de la Rentan perhe on tunnettu siitä, että he ovat aina pukeutuneet erittäin hyvin ja myös heidän kotinsa on viimeisen päälle suunniteltu ja jokainen yksityiskohta tarkkaan mietitty. De la Rentan tytärpuoli Eliza onkin vitsaillut, että hänet pakotettiin käyttämään räätälillä teetettyä merimiespukua 17-vuotiaaksi asti. Eliza on seurannut isäpuoltaan muotimaailmaan ja työskenteli hänen rinnallaan 18 vuotta.

Sattuman kautta muotimaailmaan

Oscar de la Renta syntyi perheeseensä nuorimpana seitsemästä lapsesta ja ainoana poikana. Hän toteaa kaikkien odottavan, että hänellä olisi jokin surullinen tarina lapsuudestaan kerrottavana, mutta todellisuudessa hän eli varsin onnellisen lapsuuden. De la Renta vitsailee, että hänen lapsuutensa suurin tragedia oli katsoa, kuinka huonosti ihmiset hänen ympärillään pukeutuivat. Koulun jälkeen de la Renta opiskeli sekä taidehistoriaa että maalaamista ja suuntasi lopulta Pariisiin jatkamaan opintojaan taiteen ja arkkitehtuurin parissa. Hän kertoo ajautuneensa muotimaailmaan onnellisen sattuman kautta. Hän oli lahjakas piirtäjä ja toisinaan hän ansaitsi rahaa piirtämällä muotivaatteita. Ystävänsä kautta hän sai toimistotyön Balenciagalla, mutta siirtyi nopeasti suunnittelijaksi.

New Yorkiin la Renta muutti 1960-luvun alussa ja hän tiesi heti, että oli oikeaan aikaan liikkeellä. Ranskan Voguen silloinen päätoimittaja Edmonde Charles-Roux esitteli hänet Elizabeth Ardenille ja tästä alkoi heidän yhteistyönsä. Kolmen vuoden kuluttua de la Renta halusi siirtyä ns. ready-to-wear -vaatteiden suunnittelijaksi, mutta Arden ei ollut valmis seuraamaan hänen esimerkkiään. Heidän tiensä erosivat, mutta he pysyivät ystävinä tästä huolimatta. De la Rentan vaatteet ovat usein näennäisen vaatimattomia, mutta huolellinen suunnittelu ja syvällinen ymmärrys muodista saavat ne tuntumaan todelliselta luksukselta, silloinkin kun vaatetta ei ole suunniteltu suoraan kantajalleen. Hänen luomuksiaan vilisee joka vuosi esimerkiksi Oscar-gaalan punaisella matolla.