Suvi Riggs on Suomen kuuluisin huippumalli

Huippumalli Suvi Koponen (s. 1988), oikealta nimeltään Suvi Riggs, on yksi kuuluisimmista suomalaisista malleista maailmalla. Hänen mallinuransa alkoi vuonna 2005 MTV:n Mallikoulu-ohjelmasta, jonka palkintona olleen kansainvälisen mallisopimuksen Koponen voitti. Sopimus tehtiin Milanossa, Pariisissa ja New Yorkissa toimivan Women-mallitoimiston kanssa. Koposen ura lähti todelliseen nousukiitoon syksyllä 2006, kun hän toimi Milanossa Pradan näytöksessä päämallina ja tässä asemassa sekä avasi että lopetti shown. Viimeistään tällöin Koponen huomattiin laajalti myös kansainvälisessä mediassa. Vuonna 2006 kansainvälinen, tunnettu mallisivusto Models.com mainitsi Koposen listallaan 50 halutuimmasta mallista. Prada-shown jälkeen Koponen pääsi työskentelemään upeiden muotitalojen kanssa, listalla mm. Balenciaga, Burberry, Chloé, Christian Dior, Dolce & Gabbana, Fendi, Hermès, Karl Lagerfeld, Louis Vuitton, Max Mara, Nina Ricci, Versace, Yves Saint Laurent, Vera Wang, Marc Jacobs, Donna Karan ja Calvin Klein.

Aina luokkansa pisin

Koponen on haastatteluissa kertonut, että hän eli ennen mallinuraansa varsin tavallista nuoruutta Vantaalla, eikä tiennyt juuri mitään muodista. Hän oli koulussa aina luokkansa pisin ja jo 13-vuotiaana hän oli 180 senttiä pitkä. Hän kertoo tunteneensa olonsa ulkopuoliseksi, kun luokan pojatkin olivat häntä päätä lyhyempiä. Koponen toteaa, että hänen itseluottamuksensa oli tuolloin varsin alhainen, eikä hän voinut kuvitella koskaan olevansa mitään erityistä. 16-vuotiaana Koposen ystävät kuitenkin suostuttelivat hänet osallistumaan Mallikoulu-ohjelman ensimmäiselle kaudelle. Koekuvaukset sujuivat hyvin, mutta Koposen isä toppuutteli tyttären intoa ja varoitti menemästä asioiden edelle. Ohjelman finaalissa kaksi viimeistä kilpailijaa matkustivat Milanoon tekemään castingeja. Toinen tyttö sai töitä, mutta Koponen ei. Hän toteaa, ettei tuolloin uskonut hänellä olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia ohjelman voittoon, sillä toinen tyttö oli häntä huomattavasti itsevarmempi.

Ohjelman jälkeiset castingit sujuivat kuitenkin paremmin, vaikka helppoa mallin elämä ei edelleenkään ollut. Jossain vaiheessa Koponen aikoi jo luovuttaa unelmastaan, sillä ujon tytön ei ollut helppoa kulkea koekuvauksesta toiseen Pariisin ja Milanon kaltaisissa muodin huippukaupungeissa. Tässä vaiheessa hänet valittiin kuitenkin Pradan näytökseen. Koponen kertoo, ettei hän ymmärtänyt tuolloin lainkaan, kuinka merkittävä tehtävä näytöksen avaavalle mallille annettiin. Kaikki alkoi tuntua todelliselta vasta, kun näytöksen jälkeen hänelle alkoi virrata haastattelupyyntöjä.

Tärkein on kuitenkin perhe

Tällä hetkellä Koposta edustaa maailmalla 13 eri mallitoimistoa. Hänet on nähty useiden eri maiden Vogue-lehtien kannessa. Koponen on naimisissa huippumallin ja näyttelijän Tyler Riggsin kanssa. Pari on seurustellut vuodesta 2009 lähtien ja naimisiin he menivät vuonna 2012. Pariskunta sai ensimmäisen lapsensa tänä vuonna. Haastatteluissa Koponen on kritisoinut sitä, että malleilla uskotaan aina olevan jonkinlainen syömishäiriö tai heitä pidetään tyhminä. Itse hän kertoo olevansa luonnostaan hoikka ja toteaa, että tilanne on sama monien hänen malliystäviensä kohdalla. Koponen vakuuttaa, ettei hän joudu tarkkailemaan syömisiään ja kertoo rakastavansa erityisesti jäätelöä ja suolaisia herkkuja.

Koponen kertoo, ettei hän lavalla kävellessään ajattele oikeastaan mitään. Mikäli hänellä on jalassa huonosti istuvat kengät, huomio saattaa kiinnittyä niihin. Pitkän mekon kanssa hän taas varoo kompastumasta helmoihinsa. Koponen sanoo yleensä kuitenkin vain etsivänsä yleisöstä olkapään tai polven johon voi kiinnittää katseensa. Hän välttää näytöksissä katsomasta ihmisiä silmiin, sillä tuolloin häntä alkaa helposti hymyilyttää. Koponen toteaa, että tällä hetkellä elämässä tärkeintä ovat mies, lapsi ja koirat eli heidän pieni perheensä. Koponen ja Riggs muuttivat hiljattain New Yorkista Los Angelesiin, jonka rennosta elämänmenosta he kertovat nauttivansa suuresti. New Yorkissa Koponen kertoi elävänsä työlleen, mutta nyt on rennomman asenteen ja perheeseen keskittymisen aika.